Matka merileskeksi
Aloitetaan siitä, että miten tähän on ajauduttu? Miten merileskeksi pääsee?
Elämässä kannattaa aina sanoa monta kertaa "en ikinä" tai "en koskaan" -alkuisia lauseita. Niitä kannattaa myös höystää kertomalla niistä mahdollisimman monelle ja lisäämällä perään pari voimasanaa. Minäkin olen pienen ikäni miettinyt tulevaa kumppania ja hänen ominaisuuksiaan ja lähettänyt näitä listoja joulupukille, jos häneltä sattuisi loppumaan ideat kesken.
Näin taas kävi, kun olin itselleni hokenut, että minähän en sitten ota sellaista miestä, joka on aina poissa kotoa, ja että minä jäisin yksin hoitamaan kodin, arjen ja mahdolliset lapset. Vetääkö meri miehen matkoihinsa heti ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla? Tuleeko minun seistä laiturilla heiluttamasta valkoista nenäliinaa, jolla hetkeä myöhemmin pyyhin räkäisen lapsen kasvoja?
Sitten elämä heittääkin kierrepallon ja kysyy, että "mitäs tästä sanot?" ja virnuilee, kun minä jään ihmettelemään miestä, jollaista en ole koskaan ennen tavannut. Miehen, joka on kiltti, viisas ja hauska, ja saa parhaat puoleeni esiin. Miehen, joka on kuukaudesta vain puolet maankamaralla.
Pitkän viestittelyn jälkeen mietin, että millainen soppa tästä on nyt tulossa ja olenko valmis tätä soppaa syömään. Viimeistään kuitenkin ensimmäisillä treffeillä minulle selvisi, että paluuta ei enää ole. Silloin viimeistään ymmärsin, että kaikki asiat eivät ole käsissämme, ja parempi niin.
Mutta olenhan minä itsenäinen nainen, joka selviää tilanteesta kuin tilanteesta!
Enkö olekin...?
Tämän postauksen kylkeen kannattaa ottaa kukapa muukaan kuin Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maija ja käydä tuijottamassa aavalle merelle tai vaikkapa naapurin lätäköön, jos sellainen löytyy lähempää.
