Merileskeyden plussat ja miinukset
Heti tähän alkuun voisi laittaa PMMP:n biisin Oo siellä jossain mun korviin soimaan. Samalla voi ottaa mukavan asennon, laittaa silmät kiinni ja kuvitella itsensä osaksi biisin tarinaa.
Aikana jolloin Spotify oli vielä unelmana jonkun aivojen poimussa, kuunneltiin autoissa radiota ja kasetteja ja tämän jälkeen CD-levyjä. (Näitä edeltävästä ajasta kertomisen jätän jollekin toiselle historioitsijalle.)
Autossa tietysti kuunneltiin samoja kasetteja ja CD-levyjä kerta toisensa perään. Niitä oli niin paljon kuin hanskalokeroon mahtui, eli ei kovin monta.
Lapselta ei mene kuin hetki kun tämä osaa laulun sanat ulkoa, kertoi kappale sitten lähisuhdeväkivallasta, ilmastonmuutoksesta, kodittomuudesta tai kuolemasta. Laulun sanat raikaavat takapenkiltä kovaa ja epävireisesti ymmärsi niiden merkitystä tai ei. Olen kyllä näin jälkeenpäin huomannut, kuinka erityisesti Leevi and the Leavingsin kappaleet ovat herätelleet minua pohtimaan elämää jo hyvin varhaisessa vaiheessa myös elämän nurjemmalta puolelta. Kiitos tästä kuuluu vanhemmilleni, jotka eivät jaksaneet kuunnella pelkästään lastenlauluja ajomatkoilla.
Herkkänä lapsena muistan myös pohtineeni tarkkaan tuota PMMP:n biisiä, jossa käsitellään välimatkan tuomaa kaipuuta, eron tuomaa yksinäisyyttä ja pohdintaa siitä, mahtaako suhde kestää välissä olevat kilometrit. Jo lapsena kuvittelin itselleni miehen ja perheen ja päätin, että en itse halua elää tässä tilanteessa, jossa olisin kotona odottelemassa miestä päivät pitkät soppakattila toisessa kädessä ja ketutus toisessa. Olinhan kuitenkin jo tuolloin pärjäävän ja itsenäisen naisen alku.
Nyt vuosia myöhemmin löysin itseni tilanteesta, jossa tämä biisi puhuttelee minua juuri sillä tavalla kuin olin toivonut ettei se koskaan puhuttelisi. No, nämä on taas näitä elämän kierrepalloja eli niitä, mitkä tekevät elämästä jännittävät seikkailun.
Se siitä historista - hypätään nyt siihen päivän aiheeseen eli siihen, mitkä ovat merileskeyden plussat ja miinukset.
Plussat ja miinukset kulkevatkin käsi kädessä:
Kuten Oo siellä jossain mun -biisissäkin lauletaan: "Linja on huono nyt, soita taas huomenna". Et usko, miten usein tämä kohta soi päässäni repeatilla kun olen juuri kertomassa jotain tärkeää tai vähemmän tärkeää asiaa merimiehelleni ja whatsapp-puhelu ilmoittaa olemassaolostaan *piip* *piip* - yhdistetään uudelleen. Näillä sovelluksilla on kyllä huumorintajua, mutta minua ei aina naurata, jos viimeisestä puhelusta on monta päivää ja meidän pitäisi tehdä yhteistä elämäämme koskevia päätöksiä tai kertoa tärkeitä kuulumisia. Toki, jos ikävästä kumpuva riita alkaa olla huulilla, voi tämä pätkivä yhteys pelastaa tilanteen niin, että toinen ei kuulekaan niitä loukkaavaksi tarkoitettuja sanoja. Tällöin joudummekin tekemään yhteistyötä toimivat linjan eteen ja pahin harmitus voi olla jo tiessään.
Eniten sitä kuitenkin arjessa toivoo sitä toisen läsnäoloa henkisesti ja ruumiillisesti. Tämä on ollutkin se vaikein asia totutella. Ensin toinen on vieressä päivästä toiseen ja tottuu siihen, että vieressä nukkuu joku jonka tuhina rauhoittaa. Toisessa hetkessä hapuilee sängyn toiselle puolelle ja tajuaa, ettei siellä nyt tänään kuuluisikaan olla ketään. Ensin harmittaa ja sitten tajuan, että mitäs hittoa nukun omalla puolella, kun voin nukkua keskellä sänkyä X-asennossa ja varastaa kaikki sängystä löytyvät peitot ja tyynyt itselleni. Vaikka pidän itseäni helposti uuteen tilanteeseen sopeutuvana, niin tämä jatkuva tilanteen vaihtuvuus vaatii paljon henkistä ja aivotyötä. Kyllä sitä arjen keskellä kaipaa halausta ja hyväksyvää katsetta - oli parisuhteessa tai ei.
Vaikka ikävä on se, joka värittää merimiehen poissaolon päiviä eniten, niin pakkohan sitä on ottaa tilanteesta niskalenkki. Merimiehen lähdön jälkeen lasken valkoisen nenäliinan ja ryntään täyteen tupatun kalenterini luokse. Tällöin hoidan itseäni kampaajalla ja hierojalla. Näen kaikkia niitä kavereita, joita en ole pitkään aikaan nähnyt. Silloin teen juuri niitä juttuja, joihin merimieheni saisi vain pakottamalla tai huijaamalla. Nautin siis tilanteesta täysin rinnoin.
Ja silti, aina aivoissa kuiskii ajatus "Olisitpa täällä kanssani".
