Tekstit

Merileskeyden plussat ja miinukset

Kuva
Heti tähän alkuun voisi laittaa PMMP:n biisin Oo siellä jossain mun korviin soimaan. Samalla voi ottaa mukavan asennon, laittaa silmät kiinni ja kuvitella itsensä osaksi biisin tarinaa.  Aikana jolloin Spotify oli vielä unelmana jonkun aivojen poimussa, kuunneltiin autoissa radiota ja kasetteja ja tämän jälkeen CD-levyjä. (Näitä edeltävästä ajasta kertomisen jätän jollekin toiselle historioitsijalle.)  Autossa tietysti kuunneltiin samoja kasetteja ja CD-levyjä kerta toisensa perään. Niitä oli niin paljon kuin hanskalokeroon mahtui, eli ei kovin monta.  Lapselta ei mene kuin hetki kun tämä osaa laulun sanat ulkoa, kertoi kappale sitten lähisuhdeväkivallasta, ilmastonmuutoksesta, kodittomuudesta tai kuolemasta. Laulun sanat raikaavat takapenkiltä kovaa ja epävireisesti ymmärsi niiden merkitystä tai ei. Olen kyllä näin jälkeenpäin huomannut, kuinka erityisesti Leevi and the Leavingsin kappaleet ovat herätelleet minua pohtimaan elämää jo hyvin varhaisessa vaiheessa myös eläm...

Merimiehen herättämät tunteet ja reaktiot muissa ihmisissä

Kuva
Väitän, että kovin monen ammatin edustaja ei saa niin erikummallisia reaktioita kuin merimies. Ja koska olen itse merimiehen vaimo (tai rehellisyyden nimissä avovaimo, mutta ei lähdetä nyt halkomaan hiuksia), niin olen saanut seurata näitä reaktioita aitiopaikalta. Monesti popparit olisivat olleet paikallaan silloin, kun ihmiset alkavat kaivaa aivojensa harmaasta massasta informaation, stereotypioiden ja mielikuvituksen seasta omaa mielipidettään. Koska ilman mielipidettä ei keskusteluun voi osallistua - vai mitä? Yksi ensimmäisistä kuulemistani kommenteista olikin rakkaan äitini täysin suodattamaton ja rehellinen huudahdus: "kuppa ja kuus muuta". Okei, kiitos äiti kommentista! Toki äiti vain sanoitti omat pahimmat pelkoni. Entäs jos hänellä onkin nainen joka satamassa? Kuitenkin tässä kohtaa olin jo kehittänyt oman mielikuvani merimiehestäni, joka ei vastannut näitä ennakkoluuloja lainkaan. Muita tällaisia tunnettuja lausahduksia on "vain merimiehillä ja vangeilla on ta...

Merimiehen sanasto

Kuva
Jotta on mahdollista paneutua syvemmälle merimiehen vaimon aatoksiin, on parempi lähteä liikkeelle perusasioista eli terminologiasta liittyen merenkulkuun ja merimiehiin. Vain näin on mahdollista ymmärtää tätä muuten niin käsittämätöntä ammattikuntaa.  Kuten omakin merimieheni aina sanoo: "Merimies on erimies". En toki vielä tänäkään päivänä ymmärrä, mitä hän sillä tarkoittaa, vaan hymyilen ja nyökyttelen kuin olisin itsekin kova merenkävijä ja erimies henkeen ja vereen. Olen arvellut, että tällaisessa äärimmäisen henkisesti ja fyysisesti raskaassa työssä tämä tarkoittaa sitä, että merimies on ns. tavallista miestä rohkeampi, vahvempi ja älykkäämpi. Sellainen mies, joka pystyy mihin tahansa. Toki heidän onkin pakko uskoa itseensä ja toisiinsa työssä, missä viikkotolkulla keikutaan peltipurkissa samojen naamojen kanssa ja koitetaan pitää laiva kunnossa ja reitillä ilman suurempia onnettomuuksia. Itsehän en tähän pystyisi vaan uisin mielummin haiden kanssa kilpaa lähimpään rant...

Matka merileskeksi

Kuva
Aloitetaan siitä, että miten tähän on ajauduttu? Miten merileskeksi pääsee?   Elämässä kannattaa aina sanoa monta kertaa "en ikinä" tai "en koskaan" -alkuisia lauseita. Niitä kannattaa myös höystää kertomalla niistä mahdollisimman monelle ja lisäämällä perään pari voimasanaa. Minäkin olen pienen ikäni miettinyt tulevaa kumppania ja hänen ominaisuuksiaan ja lähettänyt näitä listoja joulupukille, jos häneltä sattuisi loppumaan ideat kesken.  Näin taas kävi, kun olin itselleni hokenut, että minähän en sitten ota sellaista miestä, joka on aina poissa kotoa, ja että minä jäisin yksin hoitamaan kodin, arjen ja mahdolliset lapset. Vetääkö meri miehen matkoihinsa heti ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla? Tuleeko minun seistä laiturilla heiluttamasta valkoista nenäliinaa, jolla hetkeä myöhemmin pyyhin räkäisen lapsen kasvoja? Sitten elämä heittääkin kierrepallon ja kysyy, että "mitäs tästä sanot?" ja virnuilee, kun minä jään ihmettelemään miestä, jollaista en ole ...